Valikko
Etusivu
Lippukunnan esittely
Organisaatio
Yhteystiedot
Keskustelu
Kuvat
Tapahtumakalenteri
Linkit
Vieraskirja
Kysely
Oletko tulossa Kilkkeelle?
 
Lippukunnan esittely Tulosta
23.02.2007

Toijalan Eräveikot, ruskea poikalippukunta, perustettiin vuonna 1928. Yrityksiä partiotoiminnan käynnistämiseksi oli ollut joitakin jo sitä ennekin, mutta ne olivat rauenneet eri syistä. Eräveikkojen toiminta käynnistyi alusta pitäen voimakkaana. Toijalassa toimi 1950-luvulla kolme muutakin lippukuntaa, mutta ne sulautuivat vähitellen Eräveikkoihin. Tyttö- ja poikapartiotoiminta yhdistyivät jo 70-luvun lopulla, mutta vasta vuonna 1985 lippukunnasta tuli virallisesti yhteislippukunta. Nykyinen jäsenmäärä on noin 250 henkeä. (joista alle 29 vuotiaita n.84%)

Lippukunta hankki v. 1960 omistukseensa Iso-Arajärven rannalta leirialueen, jonne on rakennettu kaksi kämppää, sauna ja tarvittavat leirirakennelmat. Alue on ollut vilkkaassa ympärivuotisessa käytössä leiri- ja retkikohteena sekä retkien ja vaellusten tukipaikkana.

Vartioiden, laumojen ja osastojen oman kokous-, retki- ja koulutustoiminnan lisäksi lippukunta järjestää vuosittain yhteisinä tapahtumina muun muassa syyskaudella Onkikilpailun, Kotiseutukisan, itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueen sankarihaudoille, pikkujoulun sekä joulurauhanjulistuksen Tuomaanpäivänä. Kevätkauden merkittävimpiä tapahtumia ovat talvileiri, Masinsuksi- ja Minimasinsuksi-kilpailut, partioviikon tapahtumat sekä osallistuminen partioparaatiin. Kesän kohokohtana ovat yleensä kesäleirit lippukunnan sudenpennuille ja vartiolaisille.

 

Lippukunnan taustayhteisönä toimii Akaan Seurakunta.

 

 
 
Lippukuntamme lippu.

Klikkaa tästä partiotietopakettiin (macromedia flash-esitys)

 
< Edellinen   Seuraava >